S3-kumppanuudet
Älykkään erikoistumisen temaattiset alustat (Smart Specialisation Thematic Platforms) ovat kansainvälisiä verkostoja, jotka tukevat alueellisten älykkään erikoistumisen strategioiden toteutusta. Alustoja on kolme: Agri-food, Energy ja Industrial Modernisation ja kullakin alustalla on lukuisia alateemoja eli kumppanuuksia. Nämä kumppanuudet tuovat yhteen alueita, jotka jakavat yhteisiä kehittämisen teemoja älykkään erikoistumisen strategioissaan. Euroopan komissio ei erikseen rahoita kumppanuuksia, mutta tukee niitä erilaisilla asiantuntijapalveluilla. Lisäksi kumppanuuksien sisäisille hankkeille kanavoidaan rahoitusta EU-rahoitusinstrumenteista.
Eurooppalaisille alueille kumppanuudet tarjoavat paitsi pääsyn eurooppalaisiin verkostoihin ja yhteistyöhankkeisiin myös muun muassa näkyvyyttä, mahdollisuuden alueellisen osaamisen tunnistamiseen, vertaisarviointiin ja kokemusten jakamiseen.
Lappi on mukana kahdeksassa älykkään erikoistumisen kumppanuudessa, joista neljässä johtavana kumppanina. Suomessa maakuntien liitot koordinoivat alustoihin liittyvää yhteistyötä ja vastaavat alustoihin liittymistä.
Lappi on mukana seuraavissa älykkään erikoistumisen kumppanuuksissa:
S3P Energy – Energiasektorin kumppanuudet
S3P Industrial Modernisation – Uudistuvan teollisuuden kumppanuudet
Advanced materials for batteries
Berry+
Digitalisation and safety for tourism
Mining industry
Social economy
Sport and Vitality
Lisätietoa kumppanuuksista
https://s3platform.jrc.ec.europa.eu/
https://elmoenf.eu/fi/s3-kumppanuudet/
Kaarina Mäcklin
Lapin liitto
kaarina.macklin(at)lapinliitto.fi
040 168 0137