



Alueellinen yhteistyö
Älykästä erikoistumista ei kukaan toteuta yksin. Strategiaan pohjautuvalla vahvalla alueellisella yhteistyöllä tuemme kestävästi menestyvää Lappia.

Arctic Smartness -brändi
Toteutamme Lapin älykkään erikoistumisen strategian toimeenpanoa yhteisen Arctic Smartness -brändin alla.
Mitä on älykäs erikoistuminen?
Älykäs erikoistuminen edellyttää tunnistamaan alueen vahvuudet ja ohjaamaan kehittämisen panostuksia niihin.
Älykäs erikoistuminen on siis väline tutkimus- ja innovaatiotoiminnan suuntaamiseen maakunnassa. Kyse on viisaiden valintojen tekemisestä.
Tarkoituksena on saada kehittämisrahoitus tehokkaampaan käyttöön ja siten paremmin hyödyttämään aluetta.
Strategian toimeenpanossa painotetaan vahvaa alueellista yhteistyötä. Tutkimus-, kehitys ja koulutusorganisaatioiden, yritysten sekä kansalaisyhteiskunnan vahvemmalla yhteistyöllä tavoitellaan innovaatioihin perustuvaa kasvua.
Strategian painopisteiden kehittämisessä ja uuden osaamisen hankkimisessa hyödynnetään alueellisten verkostojen lisäksi myös kansainvälisiä verkostoja ja kumppanuuksia.
Kuva: Lapin materiaalipankki | Antti Pietikäinen
Ajankohtaista
Lappilaisten oppilaitosten etäesittelytilaisuudet käynnistyivät – oppilaitokset esittelevät vartin tietopaketeissa kehittämisympäristöjään sekä oppilaitoksista löytyvää osaamista
Syyskuun alussa käynnistyivät lappilaisille mikro- ja pk-yrittäjille suunnatut Arctic Smart Future Technologies -hankkeen järjestämät etäesittelytilaisuudet. Hankkeessa järjestetään Industry 4.0 teemoitettuja etäesittelytilaisuuksia teknologian mahdollisuuksien sekä hankkeen tulosten esittelemiseksi. Tilaisuuksissa oppilaitokset ja eri alojen asiantuntijat esittelevät Industry 4.0 mukaista teknologiaosaamistaan- ja tietämystään.
Vuoden kiertotalousteko -palkinto EcoUp OYJ:lle
Valtakunnallinen Vuoden Kiertotalousteko -palkinto on myönnetty tiistaina 14. kesäkuuta kiertotalousyhtiö EcoUp Oyj:lle Kemissä ACEF2022 Arctic Circular Economy Forumissa. EcoUp on ansainnut Vuoden Kiertotalousteko 2022 palkinnon, koska se on tehnyt pitkäjänteistä työtä vuosikymmeniä kiertotalouden parissa, kehittänyt uutterasti ja innovatiivisesti uusia kiertotalousratkaisuja ja listautunut vastikään pörssiin.
Toimintaympäristön muutokset luovat mahdollisuuksia ja vaativat vahvoja panostuksia TKI-toimintaan
Toimintaympäristön muutosvauhti otti arvaamattomia loikkia helmikuussa Venäjän aloitettua sodan Euroopassa. Kolmessa kuukaudessa rautaesirippu on jälleen laskeutunut Suomenkin itärajalle, inflaatio laukkaa ja korot ovat nousussa, logistiikkaketjut natisevat ja globaalin ruokakriisin uhka leijuu yllä. Aluekehittäjän näkökulmasta pahinta tilanteessa ei ole muutosten nopeus vaan arvaamattomuus; emme yksinkertaisesti voi ennakoida, millaisia haasteita edessämme ovat seuraavan kolmen kuukauden aikajänteellä puhumattakaan tulevista vuosista.
Maakunnan uusi älykkään erikoistumisen strategia ohjaa kohti vähähiilistä ja kestävää tulevaisuutta
Uusi strategia on keino edistää kestävyyden, erityisesti vihreän siirtymän tavoitteita; eli kehittää esimerkiksi uusia innovatiivisia ratkaisuja Lapin kärkitoimialojen kehittymiseksi vähähiilisemmiksi. Ekologisen kestävyyden lisäksi uusi älykkään erikoistumisen strategia tulee huomioimaan myös muut kestävyyden näkökulmat.
Teknologia 22 -messuilta inspiraatiota lappilaisten oppilaitosten teknologiseen osaamiseen ja valmiustasoon
Arctic Smart Future Technologies-hankkeen (ASFT) työryhmä teki toukokuun alussa benchmarkkausmatkan Helsinkiin Teknologia 22-messuille. Benchmarkkaus on osana hankkeen selvitystyötä ja tukee oppilaitosten yhteisen toimintamallin kehittämistä. Messuille lähdettiin hakemaan inspiraatiota uusista teknologioista sekä katsomaan millaiset teknologiat, teknologiset ratkaisut sekä niiden soveltamisalueet voisivat tukea oppilaitosten osaamista.
Uusia digitaalisia ratkaisuja hyvinvointialalle Active Arctic -hankkeessa
Hyvinvointiala on jatkuvan muutoksen alla niin uuden hyvinvointialue-uudistuksen kuin koronapandemian myötä kasvaneen pk-yritysten digitalisoitumistarpeen myötä. Euroopan komissio tukee vihreää siirtymää ja digitalisaatiota tämänhetkisillä toimintalinjauksillaan ja ilman digitalisaation haltuunottoa yritykset eivät pitkässä tähtäimessä pärjää kilpailevilla markkinoilla. Digitalisaation haltuunotto vaatii uutta osaamista, investointeja, verkostoitumista sekä palveluiden yhteensovittamista