Lapin vihreä viikko
24.–30.5.2021
EU:n vihreällä viikolla (EU Green Week) alueellisia kumppanitapahtumia järjestetään touko-kesäkuussa eri puolilla Eurooppaa. Myös Lappi maakuntana haluaa tänäkin vuonna osallistua Euroopan laajuisiin vihreiden toimien talkoisiin järjestämällä Lapin vihreän viikon 24.–30.5.2021.
Vuonna 2021 vihreän viikon teemana on saasteettomuus. Kuinka työskentelemme yhdessä toteuttaaksemme nollapäästöjen ja myrkyttömän ympäristön tavoitteen?
Vihreä viikko on hyvä hetki nostaa esiin kestäviä toimintamalleja Lapissa
Lapissa hengitämme maailman puhtainta ilmaa, ja haluamme säilyttää sen myös tulevaisuudessa. Monet lappilaiset organisaatiot ovat kehittäneet kestäviä ja saasteettomia toimintatapoja ja palveluita. Usein niistä viestiminen ja niiden markkinoiminen voi olla jäänyt tuote- tai palvelukehittämisen jalkoihin. Nyt vihreällä viikolla on hyvä hetki nostaa esiin kaikkia niitä mainioita ideoita, tuotteita ja toimintamalleja, joita Lapissa tehdään saasteettoman huomisen puolesta!
Kerro mitä vihreä siirtymä tarkoittaa teidän toiminnassanne
Lapin vihreällä viikolla organisaatiollasi, yritykselläsi tai yhteisölläsi on mahdollisuus esitellä ja markkinoida teidän hyväksi havaitsemianne käytänteitä, tuotteita tai strategioita nollapäästötavoitteiden ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
On kiinnostavaa kuulla myös mahdollisista pullonkauloista tavoitteiden saavuttamisessa!
Tuo esiin pieniä ja suuria lappilaisia tekoja, toimintamalleja ja tuotteita
Mitä vihreä siirtymä tarkoittaa teidän toiminnassanne. Mitä tarpeita teidän organisaatiossanne on aktivoida tai toteuttaa vihreän siirtymän toimenpiteitä? Nyt on hyvä hetki nostaa esiin kaikkia niitä mahtavia ideoita, tuotteita ja toimintamalleja, joita Lapissa tehdään saasteettoman huomisen puolesta. Lapin vihreään viikkoon osallistuminen on myös hyvä keino kertoa alueellisesti, miten hienoa työtä olette tehneet. Julkaise somepostaus aihetunnisteella #lapinvihreäviikko, niin jaamme julkaisuasi verkostoissamme ja levitämme tietoa ympäri maakuntaa.
Tehemä yhessä kestävää tulevaisuutta!




#lapinvihreäviikko
Lisätietoja:
Eeva Erkinjuntti
Projektipäällikkö
eeva.erkinjuntti(at)lapinliitto.fi
+358 404848700

Lataa vihreän viikon pdf-esite täältä.
Maailman puhtain ilma nyt ja tulevaisuudessa -webinaari
28.5.2021 klo 9–16
Webinaari on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäinen osio pidetään suomeksi ja muut englanniksi.
Klikkaa kunkin session nimeä nähdäksesi ohjelman ja puhujat. Voit ladata esitykset pdf-tiedostoina klikkaamalla esityksen nimeä.
Lapin älykkään erikoistumisen klusterit – Arctic smartness -klusterit ovat maakunnan osaajien verkostoja yritysten kestävän kasvun tukena. Tilaisuudessa kerrotaan, mistä klusterit ovat saaneet alkunsa Lapissa, klustereiden tärkeästä roolista ohjelmakauden 2021–2027 EU-rahoituksen saamisessa sekä mitä klusterit voivat tarjota maakunnan yrityksille. Mukana on esimerkkejä käytännön yritysyhteistyöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Tule kuulemaan klustereiden ajankohtaiset terveiset!
Moderaattori: Sisko Häikiö, lehtori, Lapin AMK
9.00–9.05 | Tilaisuuden avaus – Jukka Teräs, Norrum Oy |
9.05–9.15 | AS-klusterit kasvun moottoreina, Kristiina Jokelainen, toimitusjohtaja, SmartNorth Oy |
9.15–9.30 | Arktinen älykäs maaseutuverkosto: Johannes Vallivaara, yritysasiantuntija, ProAgria ry |
9.30–9.45 | Arktisen matkailun ekosysteemi: Anu Harju-Myllyaho, osaamisaluepäällikkö, Lapin AMK & Satu Luiro, strategiapäällikkö (sij.), Lapin liitto |
9.45–10.00 | Arktinen turvallisuus: Eija Raasakka, projektipäällikkö, Lapin AMK |
10.00–10.05 | Tauko |
10.05–10.20 | Arktiset kehittämisympäristöt: Raimo Pyyny, kehittämispäällikkö, Lapin AMK |
10.20–10.35 | Arktinen muotoilu: Tomi Knuutila, lehtori, Lapin yliopisto |
10.35–10.50 | Arktinen teollisuus ja kiertotalous: Tuomas Pussila, ohjelmapäällikkö, Kemin Digipolis Oy |
10.50–11.00 | Kysymykset ja session päätös |
The session highlights the efforts of the universities and research organisations in Lapland in boosting sustainable development. How does cutting-edge research and development in Lapland contribute to regional, national and international sustainability? How do digital teaching solutions support sustainable development? Why should Lapland be chosen as a partner when seeking knowledge and expertise on sustainable development and the green transition?
Moderator: Hannu Panttila, Geologist, Geological Survey of Finland (GTK)
11.30–11.35 | Opening words – Jukka Teräs, Norrum Oy |
11.35–11.40 | Introduction – Hannu Panttila, Geologist, Geological Survey of Finland (GTK) |
11.40–12.00 | SCIENCE Research helping in solving land-use conflicts – Dr Pasi Rautio, Senior Scientist, Natural Resources Institute Finland (Luke) Mineral exploration with plant chemistry – Dr Maarit Middleton, Associate Research Professor, Geological Survey of Finland (GTK) |
12.00–12.20 | TECHNOLOGY Smartness from nature – green textile finishing agents – Dr Susan Kunnas, Research Scientist and Dr Risto Korpinen, Senior Scientist, Natural Resources Institute Finland (Luke) Sustainable wood mobility – Rosewood4.0 – Dr Jussi Soppela, Principal Lecturer, Lapland University of Applied Sciences |
12.20–12.30 | EDUCATION Regional sustainability and digital solutions degree programmes – Kenneth Karlsson, Senior Lecturer, Lapland University of Applied Sciences |
12.30–12.35 | Break |
12.35–13.05 | ARCTIC EXPERTISE – 10 REASONS TO PARTNER WITH US Knowledge transfer and networking supported by need-based RDI services – Harri Malinen, Senior Expert, Lapland University Consortium How does the Arctic Development Environments Cluster work – Raimo Pyyny, Cluster Manager, Lapland University of Applied Sciences Bridging universities and research institutions to business (validation) – Mirva Juntti, Head of Business, Lapland University of Applied Sciences |
13.05–13.30 | Panel discussion |
The session highlights the work towards greener Lapland from the EU and international viewpoint. Moreover, the session discusses green initiatives in Lapland as an instrument for regional branding. The session introduces the excellent work done by and in the municipalities in Lapland and provides examples of how essential international cooperation is in reaching the goals.
14.00–14.30 | Branding Green Lapland, Moderator Jukka Teräs, Norrum Oy Opening words Welcome video – Santa Claus How to brand Green Lapland? Panel discussion, panelists: Regional perspective, Mika Riipi, County Governor, Regional Council of Lapland European perspective, Kari Aalto, Director, East and North Finland EU Office Tourism perspective, Satu Luiro, Regional Council of Lapland |
14.30–14.35 | Greetings from the cleanest municipality of Europe |
14.35–15.10 | Wise emissions in sustainable production Certificates in increasing the sustainability of tourism, Seija Tuulentie, Senior Researcher, Natural Resources Institute Finland Wise emissions in the industrial circular economy, Tuomas Pussila, Leader of Circular Economy Centre, Digipolis-Kemi Technology Park Nordic Circular Hotspot accelerating Circular Economy through partnerships, Elin Bergman, Co-founder & Managing Partner Nordic Circular Hotspot |
15.10–15.15 | Grude international online workshops – Greennovation Camp concept video |
15.15–16.00 | Lapland in EU and international context EU perspective of regional work and EU Green Deal / importance of Local green deal work? – Markku Markkula, CoR rapporteur on Climate Adaptation, Covenant of Mayors Climate Ambassador for Finnish Cities and Regions Arctic Smart Specialisation – Alessandro Rainoldi, Head of the Territorial Development Unit (B3), Joint Research Centre, Spain Baltic Sea Region cooperation – opportunities for Lapland – Anders Bergström, EUSBSR Policy Area Coordinator PA Education, Science and Social affairs, Norden Association Mayors of Lapland greetings video Session conclusion – moderator Closing words – Road to future – Mika Riipi, County Governor, Regional Council of Lapland |
Cleanest air in the world – today and tomorrow
Tietoa webinaarista englanniksi.
Webinaarin tallenteet
OSIO I
OSIO II
OSIO III
Lapin vihreän viikon tapahtumat
Kemin kaupunki järjestää
Roska päivässä
Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen otti Roska päivässä -liikkeen haasteen vastaan ja haastaa edelleen kaikki kemiläiset mukaan:
”Olen ottanut Roska päivässä -haasteen vastaan, lenkkipoluiltani löytämiäni roskia keräilen ja jätän lähimpään yleiseen roska-astiaan. Tehdään yhdessä lähiympäristöstämme siistimpi – toivon, että mahdollisimman moni kemiläinen osallistuu kampanjaan.”
Ympäristönsiivoustempauksia viikolla 21
Kemin koulut järjestävät ympäristönsiivoustempauksia ja pienimmät koululaiset tekevät ympäristötaideteoksia viikolla 21. Lisäksi oppilaat tuottavat lajitteluun ja kierrätykseen liittyvää tietoa HeiaHeia-hyvinvointisovelluksen Vihreä Kemi ja Kemiläiset -yhteisöihin. Palkintoja jaossa.
Tienvarsien siivousta viikolla 20
Asukkaita haastetaan talkoilemaan siivoamalla tienvarsia viikolla 20 (17.-21.5.2021). Keräyspussukat voi tuolla viikolla jättää kevyenliikenteen väylien roska- tai koirankakka-astioiden viereen, josta ne kaupungin toimesta kerätään. Omat keräysvälineet ja vain tienvarsilta kerättyjä roskia. Pieniä arvontapalkintoja, lisätietoa instagramissa ja facebookissa, seuraa: Vihreä Kemi.
Yrityksiä haastetaan siivoamaan ympäristöään ja julkaisemaan siivouskuvia instagramissa ja facebookissa, seuraa: Vihreä Kemi.
Tapahtumia sponsoroivat paikalliset yritykset ja kaupunki, jotka ovat lahjoittaneet siivousvälineitä ja arvontapalkintoja.
Tietoiskuja jätehuollosta 24.5. ja 26.5.
Yritysten vihreä ja kestävä Kemi -hanke (rahoittaja EAKR / Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus) tarjoaa mikro- ja pk-yrityksille verkossa kaksi samansisältöistä tietoiskua jätehuollosta ja -lainsäädännön muutoksista, asiantuntijana käyttöpäällikkö Kimmo Ahola Perämeren jätehuollosta (24.5. ja 26.5.).
Vieraslajikasveille jäteastioita
Viikolla 22 kaupungille tuodaan vieraskasvijäteastioita osoitteisiin:
- Kiveliönkadun/Laukkulankadun risteys
- Kivalontien/Kulmatien risteys
- Torvisenkadun/Päivölänkadun risteys
Asukkaita haastetaan siivoamaan ympäristöä haitallisista vieraslajikasveista ja asiasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.
Vihreä teko -tunnus
Kemin kaupunki kiittää ja kannustaa alueen yrityksiä ja muita toimijoita myöntämällä Vihreä teko –tunnuksia erityisen ympäristöystävälliselle ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaiselle toiminnalle. 26.5.2021 myönnetään kolmas Vihreä teko –tunnus. Saaja julkaistaan tuolloin.
Ilmaiset bussimatkat 25.5.
Lapin vihreän viikon tiistaina 25.5.2021 kaupunki kannustaa kemiläisiä joukkoliikenteen käyttämiseen tarjoamalla ilmaiset bussimatkat vuoroilla:
Kemin kaupunkiliikenteen vuorot: 2, 2B, 2C, 2BC, 6, 6A ja
Kemin kaupungin ostamat seutuvuorot: 22, 24, 24C, 32, 32B, 22BC, 42B Kemin kaupungin alueella
Aikataulut: kemintaksi.fi, meri-lapinjoukkoliikenne.fi, matkahuolto.fi sekä Matkahuollon ”Reitit ja Liput” –sovellus.
Maksuttomuus ei koske markkinaehtoista liikennettä. Toiveena ja tavoitteena on, että joukkoliikenteen käyttö yksityisautoilun vaihtoehtona lisääntyisi.

Vihreä Kemi
Kemin kaupunki on aidosti vihreä kunta, joka haluaa noudattaa vähähiilisyyden ja kestävän kehityksen periaatteita sekä omassa että sidosryhmiensä toiminnassa.
MLL:n Lapin piirin Kässäkerho kierrättää
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piirin Kässäkerho osallistuu Lapin vihreään viikkoon kierrätysaiheisella ohjelmalla. Käymme kässäkerholaisten kanssa kirpputorilla ja ostamme jonkin tuotteen, vaatteen tai kankaan, jonka väri tai kuosi miellyttää silmää.
Tuotteesta on tarkoitus tuunata jokin uusi käyttöön tuleva vaate, tyynyliina tai miksei vaikka taideteos, kuten taulu.
MLL esittelee toimintaansa Instagram-sivuilla kuvina ja mahdollisesti videoklippeinä!
Vapaa-ajan asunnon omistajan vähähiilisyysoppaan lanseeraustilaisuus 25.5.
Kasvata tuottoa, vaali luontoa -opas vähähiiliseen loma-asuntoon kannustaa Pohjois-Suomen vapaa-ajan asunnon omistajia ilmasto- ja ympäristötekoihin ja vinkkaa keinoista kasvattaa tuottoa esimerkiksi energiankulutusta pienentämällä. Oppaan tarkoituksena on auttaa ja opastaa vapaa-ajan asunnon omistajaa tekemään ilmasto- ja ympäristöystävällisiä valintoja majoituskohteessa. Oppaasta voi poimia helppoja ja nopeita vinkkejä, jotka yleensä tuovat myös kustannussäästöjä. Majoitusvälitysyritykset voivat myös käyttää opasta kannustamaan välitettäviä majoituskohteita panostamaan kestävyyteen.
Lanseeraustilaisuus 25.5. on suunnattu erityisesti vapaa-ajan asunnon omistajille, ollen avoin kaikille vapaa-ajan asunnon vähähiilisyydestä kiinnostuneille. Oppaan ovat tuottaneet ja tilaisuuden järjestävät Lapin liitto/Välkky -hanke ja Naturpolis Oy/Matkailuyritykset kestävälle kehityspolulle -hanke.
Ilmoittauduthan webinaariin viimeistään 24.5. Naturpoliksen tapahtumakalenterin kautta.
Ilmoittautuneille lähetetään linkki webinaariin viimeistään tilaisuuden aamuna.
Energiakonsernin infovideoita
Inergia Oy osallistuu vihreään viikkoon tekemällä somekanavilleen infovideoita, pääpainona Facebook-kanava: Inergia Oy.
Inergia Oy on energiakonserni, jonka toiminta-alue on Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kuntien alueilla.
Levi Ski Resortin blogisarja
Levi Ski Resort osallistuu Lapin vihreään viikkoon julkaisemalla somekanavissaan blogipostauksia pääpainona Facebook-sivu: Levi.ski Suomi. Ota siis sivu seurantaan ja tule tutustumaan Levin hiihtokeskuksen ympäristöasioihin.
Levi Ski Resort on monipuolinen matkailun palveluyritys, joka jokaisena talvikautena pitää huolta lähes puolesta miljoonasta onnistuneesta rinnepäivästä. Levi on sitoutunut ISO 14001 -ympäristöjärjestelmään ensimmäisenä pohjoismaisena hiihtokeskuksena. Yhtiön tärkeimpänä arvona on arktisen ympäristön kunnioittaminen ja vaaliminen.