Häiriöitä kansainvälisessä yhteistyössä -kehittäminen jatkuu!
Vielä reilu kuukausi sitten odotimme toiveikkaina kansainvälisen yhteistyön nousua jaloilleen ja verkostojen tapaamisia muutenkin kuin etäkokouksina. Korona ei vielä ollut väistymässä, mutta rokotusten ansiosta tautia ei enää tarvinnut pelätä samalla tavalla kuin kahden edellisen vuoden aikana.
Venäjä päätti toisin. Hyökkäyssota Ukrainaan muutti maailmanjärjestyksen, eikä mikään enää ole ennallaan. Ei kansainvälisessä yhteistyössä eikä muussakaan elämässä.
Meille Lapissa Venäjä-yhteistyö on ollut merkittävässä roolissa jo vuosikymmenien ajan. Erilaisilla alueellisilla yhteistyöhankkeilla on rakennettu rauhaa, vaikka geopolitiikka ei ole aina siihen kannustanut. Nyt kuitenkin tuli takaseinä vastaan ja hankeyhteistyö venäläisten kumppaneiden kanssa on keskeytetty.
Mistä löydämme uuden suunnan niille liiketoiminnan ja aluekehittämisen verkostoille, jotka nyt on menetetty? Miten pääsemme yli siitä, että osa ammatillisesta osaamisestamme on valunut hukkaan?
Kohti uutta suuntaa ja uusia kumppanuuksia
Kehittämistyö ei kuitenkaan pysähdy, ehkä vedämme vähän henkeä ja vaihdamme suuntaa. Euroopan unionin uusi ohjelmakausi on käynnissä, sieltä löytyy sekä tuttuja että uudempia rahoitusvälineitä ja toimintamalleja, joita ehkä on vähän sävytetty uusilla vivahteilla. Löytääksemme uutta suuntaa ja uusia kumppanuuksia, olemme Lapin liitossa käynnistämässä erilaisia selvityksiä ja kehittämishankkeita sekä Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen (JRC), Alueiden pääosaston (DG Regio) että OECD:n kanssa. Näitä tullaan toteuttamaan sekä Lapin että Itä- ja Pohjois-Suomen tasolla, tietoja ja opittua päästään hyödyntämään sekä Lapin että Itä- ja Pohjois-Suomen älykkään erikoistumisen strategioiden uudistamisessa vuosien 2022 ja 2023 aikana.
Lapin älykkään erikoistumisen strategian uudistamistyötä johdetaan Lapin liitossa käynnistyneen FOKUS- hankkeen kautta, Itä- ja Pohjois-Suomen yhteisen strategian uudistamista ELMO II -hankkeen kautta. Samalla kun tehdään uutta, arvioidaan aiemmin tehtyä työtä ja pyritään vieläkin parempaan.
Tähän työhön kutsumme mukaan teidät kaikki. Myös teidät, joille työ älykkään erikoistumisen toimintamallin kanssa ei ole vielä niin tuttua. Meidän on yhdessä opittava lisää pystyäksemme hyödyntämään kansainvälistymisen oman alueemme hyödyksi; tarvitsemme lisää osaamista ja lisää osaajia. Oikea-aikainen tieto ja oikeat verkostot auttavat meitä kulkemaan kohti avoinna olevia ovia, niistä ovista kulkemalla löydämme uudet yhteiset polkumme. Luotetaan yhdessä Alexander Graham Bellin ajatukseen siitä, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu!
Lisätietoa:
Päivi Ekdahl
Kehittämisjohtaja
Lapin liitto
paivi.ekdahl(at)lapinliitto.fi