Lappilaiseen klusteritoimintaan tarvitaan mukaan lisää yrityksiä

Ohjelmakaudella 2014-2020 Lapin liitto rahoitti yli 200 älykästä erikoistumista tukevaa hanketta. Hankkeisiin myönnettiin rahoitusta runsaat 52 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 aikana Lapin älykkään erikoistumisen strategia uudistetaan ja sitä myöten on aika tarkastella millä kehittämisen kärjillä suuntaamme kohti tulevaisuutta. 

Syksyllä 2021 toteutetussa Lapin älykkään erikoistumisen strategian ja toteutuksen arvioinnissa nostettiin esille, että Lapin älykäs erikoistuminen on saanut aikaan verkostoitumista ja siihen liittyviä sosiaalisia innovaatioita Lapissa sekä vaikuttanut kehittämistyön pitkäjänteisyyteen. Tähän mennessä älykäs erikoistuminen ei kuitenkaan ole riittävässä määrin kohdistunut alueen yritysten TKI-toimintaan ja lisäksi eri tahojen sitoutuminen yhteiseen älykkään erikoistumisen kehittämistyöhön vaihtelee.  

Älykästä erikoistumista on toteutettu ruohonjuuritasolla Lapissa kuuden Arctic Smartness -klusterin avulla, jotka edustavat uutta tapaa tehdä yhteistyötä yli organisaatiorajojen.Klusteritoiminnan päätavoite on yritysten ja alueen TKI-toimijoiden yhteistyöllä kehittää kasvun, kansainvälistymisen ja innovaatiotoiminnan mahdollisuuksia lappilaisille pk-yrityksille. Klusterijohtajat Lapista ovat varsin yksimielisiä sen suhteen, että pk-yrityskentän tavoittaminen paremmin; sekä uusien yritysten saaminen klusteritoiminnan piiriin, että entisten yrityskumppanien parempi palveleminen, ovat tulevina vuosina klustereiden keskeisimpiä haasteita.  Klusteritoiminnan hyötyjen konkretisoiminen sekä niistä vaikuttavasti viestiminen vaativat panostuksia jatkossa, joihin klusterit ovat halukkaita tarttumaan.  

Klustereiden välisellä koordinoidulla yhteistyöllä viemme lappilaisen Arctic Smartness -toiminnan seuraavalle tasolle tulevan ohjelmakauden aikana, toteaa kansainvälisten asioiden asiantuntija Kaarina Mäcklin Lapin liitosta. 

Lisätietoa: Kaarina Mäcklin, kaarina.macklin(at)lapinliitto.fi 

Lappilaiset aluekehittäjät kokoontuivat yhteen helmikuun lopussa keskustelemaan Lapin älykkään erikoistumisen strategian toteutukseen liittyvistä menestystarinoista ja haasteista sekä suuntaamaan katseet kohti tulevaa. Arctic Smartness – Suuntia tulevaan tapahtuman tallenteen löydät täältä: https://arcticsmartness.fi/arctic-smartness-suuntia-tulevaan-23-24-2-2022/ 

Tekstin on kirjoittanut FOKUS-hankkeen asiantuntija Paula Heikkilä, Lapin liitto