Ajankohtaista

Lappilaisten oppilaitosten etäesittelytilaisuudet käynnistyivät – oppilaitokset esittelevät vartin tietopaketeissa kehittämisympäristöjään sekä oppilaitoksista löytyvää osaamista

Syyskuun alussa käynnistyivät lappilaisille mikro- ja pk-yrittäjille suunnatut Arctic Smart Future Technologies -hankkeen järjestämät etäesittelytilaisuudet. Hankkeessa järjestetään Industry 4.0 teemoitettuja etäesittelytilaisuuksia teknologian mahdollisuuksien sekä hankkeen tulosten esittelemiseksi. Tilaisuuksissa oppilaitokset ja eri alojen asiantuntijat esittelevät Industry 4.0 mukaista teknologiaosaamistaan- ja tietämystään.

Lue lisää »

Vuoden kiertotalousteko -palkinto EcoUp OYJ:lle

Valtakunnallinen Vuoden Kiertotalousteko -palkinto on myönnetty tiistaina 14. kesäkuuta kiertotalousyhtiö EcoUp Oyj:lle Kemissä ACEF2022 Arctic Circular Economy Forumissa. EcoUp on ansainnut Vuoden Kiertotalousteko 2022 palkinnon, koska se on tehnyt pitkäjänteistä työtä vuosikymmeniä kiertotalouden parissa, kehittänyt uutterasti ja innovatiivisesti uusia kiertotalousratkaisuja ja listautunut vastikään pörssiin.

Lue lisää »

Toimintaympäristön muutokset luovat mahdollisuuksia ja vaativat vahvoja panostuksia TKI-toimintaan

Toimintaympäristön muutosvauhti otti arvaamattomia loikkia helmikuussa Venäjän aloitettua sodan Euroopassa. Kolmessa kuukaudessa rautaesirippu on jälleen laskeutunut Suomenkin itärajalle, inflaatio laukkaa ja korot ovat nousussa, logistiikkaketjut natisevat ja globaalin ruokakriisin uhka leijuu yllä. Aluekehittäjän näkökulmasta pahinta tilanteessa ei ole muutosten nopeus vaan arvaamattomuus; emme yksinkertaisesti voi ennakoida, millaisia haasteita edessämme ovat seuraavan kolmen kuukauden aikajänteellä puhumattakaan tulevista vuosista.

Lue lisää »

Teknologia 22 -messuilta inspiraatiota lappilaisten oppilaitosten teknologiseen osaamiseen ja valmiustasoon

Arctic Smart Future Technologies-hankkeen (ASFT) työryhmä teki toukokuun alussa benchmarkkausmatkan Helsinkiin Teknologia 22-messuille. Benchmarkkaus on osana hankkeen selvitystyötä ja tukee oppilaitosten yhteisen toimintamallin kehittämistä. Messuille lähdettiin hakemaan inspiraatiota uusista teknologioista sekä katsomaan millaiset teknologiat, teknologiset ratkaisut sekä niiden soveltamisalueet voisivat tukea oppilaitosten osaamista.

Lue lisää »

Uusia digitaalisia ratkaisuja hyvinvointialalle Active Arctic -hankkeessa

Hyvinvointiala on jatkuvan muutoksen alla niin uuden hyvinvointialue-uudistuksen kuin koronapandemian myötä kasvaneen pk-yritysten digitalisoitumistarpeen myötä. Euroopan komissio tukee vihreää siirtymää ja digitalisaatiota tämänhetkisillä toimintalinjauksillaan ja ilman digitalisaation haltuunottoa yritykset eivät pitkässä tähtäimessä pärjää kilpailevilla markkinoilla. Digitalisaation haltuunotto vaatii uutta osaamista, investointeja, verkostoitumista sekä palveluiden yhteensovittamista

Lue lisää »

#arcticsmartness